EHYT ry saa kiitosta yhteistyökumppanina – sidosryhmätutkimus tukee toiminnan kehittämistä

02.12.2015

Lukukertoja 291

EHYT ry saa tuoreessa sidosryhmäkyselyssä erittäin myönteisen palautteen jäsenjärjestöiltä ja yhteistyökumppaneilta. EHYT ry koetaan hyväksi yhteistyökumppaniksi ja sen toiminta hyödylliseksi. Erityisen hyvin EHYT ry:n arvioidaan onnistuneen yhteisötason työssään – tukemassa esimerkiksi kouluja tai työyhteisöjä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä.

Uutinen

EHYT ry saa kiitosta yhteistyökumppanina – sidosryhmätutkimus tukee toiminnan kehittämistä

EHYT ry saa tuoreessa sidosryhmäkyselyssä erittäin myönteisen palautteen jäsenjärjestöiltä ja yhteistyökumppaneilta. EHYT ry koetaan hyväksi yhteistyökumppaniksi ja sen toiminta hyödylliseksi. Erityisen hyvin EHYT ry:n arvioidaan onnistuneen yhteisötason työssään – tukemassa esimerkiksi kouluja tai työyhteisöjä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä.

02.12.2015

Uutinen

Tuoreen lain viesti on selvä: ehkäisevä päihdetyö kuuluu kaikille

Laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä astui voimaan tänään 1. joulukuuta. Uuteen lakiin on kirjattu periaatteet ja linjaukset, jotka ohjaavat ehkäisevää päihdetyötä pitkällä aikajänteellä. Laki myös päivittää termistöä ja käsittää alkoholin lisäksi nikotiinituotteet, huumausaineet sekä rahapelaamisen haitat. Tavoitteena on, että ehkäisevä päihdetyö on kattavaa, vaikuttavaa ja kustannustehokasta.

01.12.2015

Uutinen

Järjestöjen yhteinen tutkimushanke tutkimusviestinnästä: Vaikuttava viestintä syntyy yhteistyönä

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen yhteisen MIPA-tutkimushankkeen toisessa järjestötyöpajassa 24.11.2015 pohdittiin järjestöjen työntekijöiden, vapaaehtoisten, vertaisten, kokemusasiantuntijoiden ja omaisten kanssa, millaista on vaikuttava tutkimusviestintä. EHYT ry on mukana yhteensä kymmenen päihde- ja mielenterveysjärjestön sekä Diakonia-ammattikorkeakoulun yhteisessä hankkeessa.

30.11.2015

Uutinen

Päihdeilmiö-video ja -keskustelukysymykset rohkaisevat puhumaan päihteistä

EHYT ry:n ja Tussitaikureiden tuottama Päihdeilmiö-video on saanut tuekseen keskustelukysymykset. Videolla päihteisiin liittyviä kysymyksiä tutkitaan monelta kantilta ja pilke silmäkulmassa. Kysymykset ja tehtävät auttavat keskustelun alkuun ja ohjaavat pohtimaan ilmiötä monipuolisesti.

18.11.2015

Uutinen

Kasvatusalan ammattilaiset vaativat ehkäisevälle päihdetyölle aikaa ja sitoutumista

Oppilaitoksissa tehtävälle ehkäisevälle päihdetyölle pitää taata riittävästi aikaa, tarjota opettajille koulutusta sen toteuttamiseen ja lisätä se opetussuunnitelmiin. Tätä mieltä on noin 150 opetus- ja kasvatusalan ammattilaista eri puolilla Suomea. Asiaa pohdittiin Ehkäisevän päihdetyön viikolla 2.-8.11.2015 Tampereella, Oulussa, Kuopiossa ja Helsingissä järjestetyissä EHYT-akatemioissa.

17.11.2015

Uutinen

Järjestöt vaativat: alkoholimainonta mietittävä uusiksi

Ehkäisevän päihdetyön verkosto vaatii, että alkoholilain kokonaisuudistuksen yhteydessä käydään uudestaan läpi, mikä on alkoholimainonnan kannalta järkevä ratkaisu.

17.11.2015

Uutinen

Lisää uutisia >

Taitolaji-tapahtumat


OK-Opintokeskus

Järjestämme tapahtumia myös OK-opintokeskuksen tuella.

Uusimmat julkaisut

EHYT Teema 7 - Ehkäisevän päihdetyön laki

Mitä uusi ehkäisevän päihdetyön laki tarkoittaa käytännössä? Mitä kaikkea lain tueksi tehty toimintaohjelma sisältää? Lue lisää näistä sekä EHYT ry:n koulutuksista ja menetelmistä!

01.12.2015

Uutinen

EHYT Järjestö 4/2015 kannustaa vapaaehtoistoimintaan – osallistuminen vaatii vähimmillään yhden klikkauksen

Vapaaehtoisten päivän (3.12.) alla ilmestyvä, vuoden viimeinen EHYT Järjestö -lehtemme paneutuu teemapäivän aiheisiin: Mitä kaikkea vapaaehtoinen voi tehdä esimerkiksi verkossa? Mitä EHYT tarjoaa toiminnasta kiinnostuneille? Mitä kaikkea se voisi olla tulevaisuudessa?

01.12.2015

Uutinen

Tuore selvitys määrittelee rahapelaamisen riskirajoja

Yli puoli miljoona suomalaista pelaa rahapelejä niin paljon, että voidaan puhua riskikulutuksesta. Heistä merkittävä osa on joskus kokenut jonkinlaista haittaa, esimerkiksi yrittänyt voittaa hävittyjä rahoja takaisin tai tuntenut pelaamisesta syyllisyyttä. Riski peliongelman synnylle on suuri. Peliongelmasta kärsii näiden lisäksi yli 100 000. Jotta ongelmien kehittyminen voidaan estää, on pystyttävä tunnistamaan rahapelaamiseen liittyvä riskikäyttäytyminen. Tuore Rahapelaamisen riskirajoilla -selvitys pureutuu aiheeseen.

03.11.2015

Uutinen

Ehkäisevän päihdetyön materiaalitietokannasta löydät kuntien, järjestöjen ja muiden toimijoiden tuottamia aineistoja.
www.ept-materiaalitietokanta.fi

EHYT ry:n oma tietopankkiin kokoamme faktoja ja infograafeja esimerkiksi alkoholipoliittiseen keskusteluun:

www.ehyt.fi/tietopankki


 

Savuton kunta 
Tutustu tupakoinnin lopettamista tukevaan 28 päivää ilman -ohjelmaan. Savuton kunta on yhteistyöprojekti, jossa EHYT ry vastaa HYKS-erva-alueen toiminnasta.
powered by eMedia